Koiratanssi freestyle   
Koiratanssikurssilla suunnitellaan jokaiselle osallistujalle oma freestyle ohjelma valittyyn musiikkiin. Freestyle ohjelma kasataan seuraamisjaksoista ja tempuista. 5-6 Temppua on riittävä määrä yhteen ohjelmaan. Kurssille osallistujalla kannattaa olla valmiina pohjataitoina jonkin verran seuraamista ja pari-kolme temppua. Harjoitellaan kurssin aikana uusia taitoja, joilla saadaan ohjelmaan lisää sisältöä. 

Sopivia temppuja koiratanssiin on esimerkiksi: jalkojen välistä pujottelu, pyöriminen, kohteen kierto ja kohteen päällä pyöriminen, puolen vaihdot ja erilaiset käännökset. Koiratanssissa koiraa saa ohjata, joten temppujen täydellinen hallitseminen ei ole tarpeen.

Koiratanssissa tärkeintä on koiran ja ohjaajan hyvä yhteistyö ja temppujen turvallisuus. Temppuja suunnitellessa tuleekin ottaa huomioon koiran fysiikka. Koiratanssiharjoitukset aloitetaan aina lämmittelyllä ja harjoittelun lopuksi jäähdyttely.

Koirat ovat vapaana sermeillä erotetuissa tiloissa, mutta koiran tulisi sietää toinen koira samassa tilassa näköesteen takana.

Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.