Johanna Rantala
Eläintenkouluttaja AT
Lapsena toivoin palavasti itselleni koiraa lemmikiksi. Erityisenä ehtona oli, että koira olisi ollut hyvä saada alle 11-vuotiaana. Tuolloin ajattelin, että sen jälkeen olen niin vanha, ettei koirasta olisi enää mitään iloa. Lopulta sainkin oman koiran, mutta vasta yli kymmenen vuotta tavoiteajan jälkeen. Onneksi tuolloin ei ollut liian myöhäistä! Iku-Turso -koira toi kuin toikin valtavasti iloa arkeen. On todella kiehtovaa seurata koiran oppimista ja oivaltamista, ja erityisen hienoa on löytää ne molemmille sopivat tavat toimia ja elää yhdessä.

Koira tuo mukanaan väistämättä myös muita tunteita. Koiran sairastaminen tuo mukanaan surua ja huolta. Todella usein olen joutunut käsittelemään eritasoisia häpeän ja pettymyksen tunteita, kun oma toiminta ei vastaa niitä omia tavoitteita tai kun koira käyttäytyy ei-toivotulla tavalla. Monesti sanotaan virheiden löytyvän sieltä ihmisen päästä hihnaa. Omalla kohdallani allekirjoitan tämän ainakin osittain - muuttamalla omaa toimintaa saa aikaan muutoksen myös kokonaisuudessa. Eräs kouluttaja muotoili kuitenkin mielestäni paremman mallin: Toimitaan yhdessä koiran kanssa ongelmaa vastaan. Loppupeleissä koulutuksessa ja arjessa on useimmiten kyse yhteistyöstä.

Koirien kanssa eläminen on paljon oman (ja koiran) epätäydellisyyden sietämistä, mutta sen kautta saa kokea myös ne suurimmat onnistumisen kokemukset. Kouluttaessa uutta oppii sekä koira että ohjaaja. Tavoitteiden ei kuitenkaan tarvitse olla kisakentillä eikä koiran tarvitse olla seiniä syövä vauhtiraketti. Parhaimmillaan kouluttaminen onkin ihan yhteistä ajanviettoa mokineen, kommelluksineen ja onnistumisineen.

Tällä hetkellä omassa arjessa mielenkiinnonkohteita ovat hajutyöskentely, turkinhoito ja muut käsittelytoimenpiteet sekä erityisesti yhteistyön ja hyvän fiiliksen aikaansaaminen. Paljon asioita voi oppia teoriaa pänttäämällä ja muita seuraamalla, mutta valtavasti enemmän oppii vasta käytännön kautta. Eläinten kanssa on niin monta eri reittiä lopputavoitteeseen ettei opittavat asiat lopu kesken.

Suorat yhteystiedot:
johanna@operantti.fi 

Palvelut

Johannan oikeudet
Evästeet auttavat meitä tarjoamaan palveluitamme. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeet.