Ennen koronaa oli minullakin kouluttajana ajatus, että aina on tavattava asiakas kasvotusten. Se olikin siihen aikaan automaatio ja perusoletus. Oli aivan käsittämätöntä kuvitella, että vastaanotto ja ohjaus tapahtuisi jotenkin videoyhteyden välityksellä.
Kun tarve tuli palveluiden kehittämiseen niin yhtäkkiä huomattiinkin, että tämähän oikeasti toimii! Yksityisohjaukset olivat ensimmäisiä palveluitamme verkossa ja ne todettiin erittäin toimiviksi. Usein ensimmäinen kertamme yksityisohjauksissa on hyvin paljolti keskustelua ja tilanteen kokonaiskartoitusta. Näissä on erittäin positiivista, että asiakas saa aivan rauhassa keskittyä puheluun tai videokeskusteluun samalla kun koira saa ottaa rennosti kotioloissa.
Myöhemmin olemme ohjanneet myös ryhmäkoulutuksia etänä videoyhteyksien välityksellä ja ne ovatkin osoittautuneet aivan loistaviksi! Ennakkoon on käyty hyvät ulkoilut, on pilkottu herkut ja varattu mahdolliset harjoitusvälineet valmiiksi, koirakot saavat olla rauhassa omassa ympäristössään, otetaan normaaliin tapaan lämmittely- ja tauotustehtäviä, jokainen halutessaan harjoittelee videoyhteyden välityksellä vuorollaan ja muut saavat katsoa harjoituksia ja ottaa niistä ideoita itselleen. Jokaisella on mahdollisuus saada reaaliaikaista ohjausta kouluttajan seuratessa harjoitusta.
Ryhmiin on poikkeuksetta tullut ihana keskusteleva yhteishenki, ihmiset ovat usein jopa enemmän vuorovaikutuksessa toistensa kanssa kuin livekoulutuksissa.
Itse koen erittäin positiivisena sen, että koirakot saavat harjoitella jotain tiettyä teemaa nimenomaan ilman häiriötä. Esimerkiksi käsittelyasioissa, hajutyöskentelyn ilmaisukurssissa tai malttikurssissa on suotavaa, että alkuharjoituksia tehdään mahdollisimman rennossa ja stressittömässä tilanteessa. Haetaan rutiinia ja toimintamallia, ohjaaja pystyy keskittyä puhtaasti koiran kanssa yhteiseen tekemiseen. Häiriötä kyllä myöhemmin pystytään lisäämään ja annan usein kotiläksyjä, miten voi tuoda lisähaastetta eri vaiheisiin. Kaiken a ja o on kuitenkin alkutaitojen pohtiminen ja harjoittelu rennossa ja rauhallisessa ympäristössä.
Kurssimme toteutetaan ilmaisilla ja helppokäyttöisillä sovelluksilla, joihin tulee selkeät ohjeet ennakkoon. Kursseille myös lisäksi usein luodaan yhteinen whatsapp-ryhmä, jossa voidaan jakaa esim. lisävideoita tai käydä keskustelua harjoituksista.
Livekoulutuksille on ehdottomasti oma paikkansa ja tämä tuskin muuttuu koskaan. Livekursseja onkin meillä jatkuvasti, monipuolisesti tarjolla, mutta etäkoulutukset täydentävät kivasti palveluitamme! Tutustu sinäkin rohkeasti myös etäkoulutuksiimme ja -kursseihimme
Anne Mari Leppäniemi
Eläintenkouluttaja EAT