Anne Mari Leppäniemi
Eläintenkouluttaja
Hei! Olen Anne Mari ja juureni ovat lypsykarjatilalla Keski-Pohjanmaalla ja lapsuuteni olen viettänyt mm. nautojen, kissojen, koirien ja hevosten parissa.

Omien koirieni kanssa olen harrastanut noseworkia, henkilöetsintää, jälkeä, esine-etsintää, doboa, koiranäyttelyitä ja rally-tokoa. Hakua eli henkilöetsintää, esine-etsintää ja jälkeä olen myös ohjannut omassa hakuryhmässäni. Kiinnostus eläinten käyttäytymiseen, hyvinvointiin ja kouluttamiseen veivät mennessään ja olen opiskellut eri luentojen muodossa aiheita runsaasti vuosien saatossa. Koiraharrastuskenttää laajasti kahlattuani heräsi itselläni halu auttaa myös muita. Koin tärkeäksi hankkia alan pätevyyden ja lähdin opiskelemaan eläintenkouluttajan ammattitutkintoa.

Työharjoitteluni opiskeluaikanani suoritin Koirakoulu Operantilla Anne Nyrösen opissa sekä AM Oksasen luomuemolehmätilalla. Joulukuussa 2018 valmistuin Helsingin Amiedusta eläintenhoitajaksi, osaamisalanani eläintenkouluttaja (AT). Tuolloin perustin myös toiminimeni Eläinpalvelu Etevän. Muutamia kuukausia myöhemmin yhdistimme voimamme Annen ja Iinan kanssa ja perustimme Kirriin Eläinpalvelu Operantin - työ tässä tiimissä on ollut äärimmäisen antoisaa ja opettavaa.


Koirien lisäksi olen kouluttanut nautoja, kissoja, lampaita ja kanoja. Ammattitutkintonäytössäni koulutin koiria ja nautoja. Olen myös Nose Work Finlandin kouluttama virallinen nosework-koulutusohjaaja sekä Dobo-koulutusohjaaja.

Työssäni koen tärkeimmäksi eläimen- ja ihmisen hyvinvoinnin parantamisen yleisesti yhteistyötä kehittämällä -ilon ja ymmärryksen kautta. Nautatiloilla voin auttaa luomaan tehokkuutta ja turvallisuutta työhön.

Olen ohjannut myös säännöllisesti Keski-Suomen eläinklinikalla Pentuiltoja ja käsittelyluentoja. Eläimen ja ihmisen hyvinvointi, omaehtoisuus sekä valinnanmahdollisuus ovat tärkeässä osassa työtäni ja arvojani.

Edesmenneiden rescuepaimenkoirieni kanssa sain toden teolla perehtyä esimerkiksi eroahdistukseen, remmirähjäykseen, pelkoaggressiivisuuteen ja resurssiaggressiivisuuteen. Tällä hetkellä karvakavereinani ovat rottweilerit Siiri ja Rainer. Siirikin on haastanut minut monin eri tavoin -siitä en voi kylliksi kiittää tuota toveria. 

Koen, että tässäkään ammatissa ei voi koskaan tulla valmiiksi. Jatkuvasti saan kohdata ammatissani uusia yksilöitä ja samaan aikaan tutkittu tieto lisääntyy. Jatkuva kouluttautuminen ja itsensä kehittäminen on siis äärimmäisen tärkeää, jotta voin palvella asiakkaitani hyvin. Tällähetkellä opiskelen lisää hajutyökoulutuksesta sekä suoritan eläintenkouluttajan erikoisammattitutkinto-opintoja (erityisosaamisalueena työ- tai kilpailueläinten kouluttaminen ja fyysisestä kunnosta huolehtiminen) Helsingin Taitotalossa.

Olen Suomen eläintenkouluttajat ry:n jäsen ja kaikessa koulutuksessa noudatan Suomen eläintenkouluttajien eettisiä sääntöjä.

Kurssien lisäksi tarjoan yksityiskoulutusta kotikäynteinä ja Operantin tiloissa. Lisäksi minulla on yksityisvastaanotto ja kursseja myös Mustilla ja Mirrillä, Vaajakosken Hyvinvointimyymälässä! Mustin ja Mirrin ajanvaraukseeni pääset täältä; https://www.mustijamirri.fi/hyvinvointipalvelut-ajanvaraus

Suorat yhteystiedot:
annemari@operantti.fi tai puhelimitse 041 507 2511.



Evästeet auttavat meitä tarjoamaan palveluitamme. Käyttämällä palveluitamme sitoudut käyttämään evästeitä.