Anne Nyrönen
Eläintenkouluttaja (eat)
Olen Anne Nyrönen Jyväskylästä, jolla koiraharrastus on kasvanut isoksi osaksi elämää. Huhtikuussa 2016 siirryin eläintenkouluttajana sivutoimisesta täysipäiväiseksi yrittäjäksi ja jätin työpaikkani Telialla. 

Koirien koulutuksesta ja sitä kautta koirien käyttäytymisestä  kiinnostuin beauceron uros Garden saavuttua (vuonna 2011) osaksi meidän perhettä (, jossa oli myös pieni lapsi. Siihen saakka käyttämäni koulutustapa, joka sisälsi satunnaisia (positiivisia) rangaistuksia, ei enää tuottanutkaan toivottua tulosta, vaan pahenti entisestään ei-toivottuja käytöksiä. Lähdin silloin etsimään vaihtoehtoa tavalle, miten koiria voisi kouluttaa. Päätös opetella uutta oli oikea. Garde toimi loistavasti lasten kanssa, sekä arjessa muutenkin. 

Tällä hetkellä arkeani rikastuttaa lk hollaninpaimenkoira Liefje sekä portugalinvesikoira Pedro (s. 07/2020). Koirien kanssa harrastan jäljestämistä, esine-etsintää, noseworkia, rally-tokoa, tokoa ja hauskan pitoa.  Liefje on pitänyt huolen siitä että kiihdyttävien asioiden kohtaamista on tullut harjoiteltua paljon. Ohitusongelmien ratkaiseminen onkin minulla lähellä sydäntä ja niitä on aina yhtä mielenkiintoisen haasteellista ratkoa.
Pedrosta on kasvamassa aika erityisen oloinen herrasmies, jonka avoin ja rento luonne on jo nyt auttanut asioihin jännittyneesti suhtautuvia koiria.  Mallioppimisen kautta on Pedro 'kouluttanut' muille koirille kohteliaampaa leikkimistä, kiihdyttävien asioiden kohtaamista rauhallisemmin, pelottaviin paikkoihin hakeutumista avoimemmin sekä kauniin ja selkeän elekielen lukemista ja käyttämistä. 

Oma oppiminen jatkuu edelleen, vaikka tietoa ja taitoa onkin kertynyt jo paljon. Valmistuin Amiedusta näyttötutkinnon suorittaneeksi eläintenkouluttajaksi keväällä 2017.  Loppuvuodesta 2019 aloitin jälleen opinnot Amiedussa eläintenkouluttajan erikoisammattitukinnon suorittamiseksi, suuntautumisalana ongelmakoirakoulutus. Tämä tutkinto valmistui 03/2021.
Lisäksi olen hakenut oppia kursseilta, luennoilta ja ennen kaikkea koirilta. Isot kiitokset kuluu myös kaikille niille koirien omistajille, jotka ovat minun kanssa pohtineet koirien käytöksiä ja kouluttamisen kiemuroita.

Suorat yhteystiedot:
anne@operantti.fi tai puhelimitse 0400 921 211 
Evästeet auttavat meitä tarjoamaan palveluitamme. Käyttämällä palveluitamme sitoudut käyttämään evästeitä.