Perustaidot yli 12kk   
Vuoden 2021 alusta, peruskurssilaiset saavat käytännön treenejä tukemaan kirjallisen materiaalin, sekä teorialuennon (toteutetaan toistaiseksi nauhoiteluentona). LIsäksi neljä käytännön ryhmäkoulutuskertaa, sekä viidentoista minuutin yksityisohjauksen. Teorialuennolla käydään läpi kurssin teemoja ja tavoitteita joihin harjoituksilla tähdätään. Kurssin päättävä yksityisohjaus mahdollistaa tukiopetuksen jostakin kurssin aiheesta. Uudistetun peruskurssin hinta on 95€.

Opetellaan vahvistamaan haluttuja käytöksiä ja vähentämään ei haluttuja asioita. Käydään läpi vahvistetiheyttä, erilaisia palkkaamistapoja, kriteerin asettelua, palkan paikan merkitystä sekä koiran motivointia ja tunnetilan vaikutusta tekemiseen.

Kurssi sopii koirakoille, joilta perustaitojen harjoittelu on jäänyt vähälle nuorempana
 tai olet tulossa oppimaan itsellesi uutta, operanttiin ja positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koulutustapaa. Vaikka koira osaisi jo perustettelevaisuuden ja arki sujuu, niin oppiminen yhdessä on aina mukavaa. 

Alle 12kk ikäisille koirille suosittelemme Pentukursseja, muutoin kurssille ei ole ikä tai taitovaatimuksia koiralle tai kouluttajalle. Kunhan koira pystyy syömään kodin ulkopuolella, jotta palkkaaminen on mahdollista. 

Vallattomille alle 1 vuotiaille löytyy oma 'tarkkis' ja  malttikurssi haastaville, reaktiivisille ja impulsiivisille. 

Harjoitellaan:
  • kontakti ja sitä kautta lähellä pysyminen ja luokse tulo
  • siedättäminen ja vastaehdollistaminen, joiden avulla kiihdyttävien ja jännittävien asioiden kohtaaminen ja ohittaminen
  • kohdetyöskentely kohdekepin käyttö (targetin käyttö)
  • luopuminen kohteesta irroitus ja luopuminen
  • rauhoittuminen jonka lisäksi käsittely ja luokse päästävyys harjoituksia.
Perusharjoittelun avulla saadaan arkeen sujuvuutta ja hyvä pohja eri harrastuslajeihin. Harjoitukset suunnitellaan aina koirakoiden oma osaaminen huomioiden

Harjoituksiin on hyvä tulla autolla, jonne koira pääsee tarvittaessa välissä lepäämään, jos sisällä rauhoittuminen ei vielä tahdo onnistua.  

Jos koira osaa olla rauhassa häkissä, voi ottaa oman häkin mukaan koulutushalliin sisälle ja käyttää sitä. Häkkejä on hallilla myös lainattavaksi.

Klikkaa alta aloitusajankohtaa ja näet vielä lisää tietoja. 


lokakuu
Perustaidot yli 12kk
Evästeet auttavat meitä tarjoamaan palveluitamme. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeet.