Toko   
Toko on alkujaan kehitetty seura- ja kääpiökoirien hallitun käyttäytymisen opetteluun. Tottelevaisuutta voi harrastaa ilman kilpatavoitteita, sillä perustottelevaisuus on hyödyksi jokaiselle koiralle ja se myös antaa hyvän pohjan muiden lajien harrastamiselle. Tottelevaisuuskokeissa (Toko-kokeissa) testataan koulutuksen tasoa eli koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä ja koiralle opetettujen liikkeiden hallintaa.
Toko alkeet   
Toko I-kurssilla pääset perehtymään Toko-liikkeiden oikeaoppiseen suorittamiseen ja vahvistamaan tokossa tarvittavia perustaitoja.

Kenelle kurssi sopii?
  • Tarkoitettu koirakoille, jotka haluavat harjoitella Toko-liikkeitä ja pystyvät harjoittelemaan samaan aikaan muiden koirakoiden kanssa
  • Toko alkeet: lajiin tutustuville ja alo/avo luokan liikkeiden pohjien treenaajille
Mitä kurssi sisältää?
  • Harjoitukset suunnittelen koirakoiden toiveiden mukaisiksi, (alo ja avo -luokan liikkeistä).
  • Laita siis ilmoittautumislomakkeen lisätietoihin koiran kutsumanimen lisäksi tietoa, onko jotain erityistä, mitä haluat tulla treenaamaan. esim. koiran motivointi, kokeenomainen seuraaminen, perusasento, häiriöiden sieto, paikkamakuu, liikkeestä jäävät (seiso, istu, maahan), tms.. Tarkkaa suunnitelmaa sinulla ei kuitenkaan tarvitse olla, riitää kiinnostus tokoilua kohtaan
Huomioitavaa
  • Kurssilla ei varsinaisesti harjoitella perustaitoja, jos haasteita on esimerkiksi hihnassa kulkemisessa tai muiden koirien kohtaamisessa, suosittelemme pentu-, junnu- tai perustaidot kursseja
Klikkaa alta aloitusajankohtaa ja näet vielä lisää tietoja.
huhtikuu
Toko treeniryhmät   
Toko II-kurssilla viedään osaamista eteenpäin kohti toko-kokeissa vaadittavia taitoja. Voit toki hioa koirasi Toko-liikkeitä myös kotitarpeiksi ilman kisatavoitteita.

Kenelle kurssi sopii?
  • Jatkokurssiksi Toko I-kurssiin, kun
    • Koira jo seuraa kontaktissa enemmän kuin 5 askelta ja kulmat ja täyskäännökset alkavat sujumaan
    • Lisäksi koira pystyy käskystä jäämään maahan tai istumaan, vaikka poistut vierestä
Mitä kurssi sisältää?
  • Viedään yksilöllisesti taitoja eteenpäin Toko-liikkeissä
Klikkaa alta aloitusajankohtaa ja näet vielä lisää tietoja.
huhtikuu