Kolmisen vuotta sitten päätin etsiä hieman tylsistyneen,
aikuisen kotikoirani Sierran kanssa koirakoulun ja kurssin, josta saisimme virikkeitä
arkisten touhujen ja metsässä kuljeskelun lisäksi. En oikein tiennyt mitä etsiä nettiä selaillessani,
mutta olin epäileväinen. Ainoa kokemukseni koirakoulusta tai kurssista oli
ensimmäisen koirani Curron pentuajoilta. Pentukurssilla isossa, hiekkapohjaisessa
hallissa oli paljon koirakoita ja yritimme vuorotellen tehdä opettajan neuvomia
harjoituksia muiden kurssilaisten katsellessa. Curro keskittyi lähinnä kaivelemaan
hiekasta toisilta pudonneita herkkuja. Jätin kurssin kesken ennen loppukoetta.
Sierran pentuajan ja murrosiän haasteista olin selvinnyt
lueskelemalla ja kokeilemalla. Sen verran haasteita oli kuitenkin ollut, että
olin kiinnostunut arjen taitojen harjoittelemisesta. Pysähdyin Eläinpalvelu
Operantin sivuille. Sivut olivat selkeät ja helposti luettavat. Kurssien
sisällöt oli kuvailtu huolellisesti ja kuvailut saivat hymyn huulille. Minuun
teki erityisen vaikutuksen yrityksen toimintaideologia, josta huokui lämpö sekä
eläinten ja ihmisten yhdessä oppimisen ja tekemisen arvostaminen ja
kehittäminen. Kouluttajat vaikuttivat ammattitaitoisilta ja heidän
esittelyissään korostui elämänkokemus eläinten parissa sekä koulutus, ammattitaito
ja halu kehittyä yhdessä, ei niinkään saavutukset ja menestykset, vaikka
monella varmaan kilpakentiltäkin niitäkin on. Kouluttajien omien koirien ja
eläinten kuvailu sai kouluttajat tuntumaan melkeinpä tuttavilta. Tämän koulun kurssille uskaltaisimme mennä.
Ilmoittauduin Sierran kanssa aikuisten koirien 10 viikon
perustaitokurssille, koska se tuntui turvalliselta lähtökohdalta ja perustottelevaisuutta
ei koskaan varmaan voisi harjoitella liikaa. Kurssi oli aivan huikean
positiivinen kokemus minulle ja koiralleni. Ilmoittautumisen yhteydessä saatujen
ennakko-ohjeiden avulla oli aloittelijankin helppoa pakata reppuun oikeat
tavarat. Koulutustila oli siisti ja viihtyisä
ja jokaiselle koirakolle varattuun omaan sermeillä rajattuun tilaan oli kiva asettua
harjoittelemaan. Kurssi oli sisällöltään ja harjoituksiltaan erittäin
huolellisesti rakennettu ja jokaisen koirakon yksilöllisille toiveille ja
tavoitteille oli mukavasti tilaa. Kymmenen viikon ajan hauskuutin
työkavereitani kahvitunneilla kertomalla toilailujani kurssilla ja hehkuttamalla
kuinka tärkeää jokaisen olisi mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja
osallistua vaikkapa kurssille, jossa voi puristaa jännityksestä hikoilevassa
nyrkissä kotona huolellisesti valmiiksi pilkottuja nakkeja ja tuijottaa
silmiään räpsäyttämättä kouluttajaa, kun yrittää niin kovasti ymmärtää ja
muistaa ohjeet seuraavaan harjoitukseen. Tällä kurssilla oli ihana tuntea iloa,
ylpeyttä ja riemua oppimisesta ja onnistumisista ja seurata muiden koirakoiden
yhteistyötä ja kommunikaatiota. Oli hauskaa myös huomata, kuinka nopeasti alkoi
kopioida ja imeä itseensä mallia kouluttajan käyttäytymisestä ja tyylistä
ohjata koiria. Puhumattakaan siitä riemusta, kun huomasin Sierran kotona ryntäävän
aina ovelle valmiina lähtöön, kun otin treenitaskun esiin. Innostuin
ilmoittautumaan heti tämän kurssin jälkeen jatkokurssille tavoitteena, että sen
jälkeen kokeilisimme jotain harrastusta esim. metsälajia. Tämä suunnitelma ei
toteutunut, koska Sierralla todettiin yllättäen vakava sairaus ja yhteinen
taipaleemme päättyi vain pari viikkoa kurssin päättymisen jälkeen.
Samaan aikaan tuli korona, poikkeustila, lomautus työstä ja pian
minulle myös 7 viikon ikäinen koronapentu Serena. Vaikka kaikki tapahtuikin
hurjan nopeasti, olin varma, että pärjäisin jo tällä kokemuksella. Minulla oli
myös lomautuksen aikana hyvin aikaa keskittyä pentuun. Serenan ollessa 3
kuukauden ikäinen menimme Operantin pentueskariin, pentukouluun ja junnukouluun
ja sieltä perustottelevaisuus-jatkokurssille. Olin hurjan innostunut ja päättänyt
satsata tämän koiran sosiaalistamiseen ja kouluttamiseen heti alkumetreiltä
asti. Pentuseni oli todella vilkas. Osasin toki kokeilla monenmoisia keinoja itsenäisestikin
esim. puremiseen, siisteyskasvatukseen, rauhoittumiseen ja arkitaitojen
opetteluun ja kävimmehän säännöllisesti myös pentukursseilla, jossa sai
ohjauksen lisäksi myös mukavasti vertaistukea. Perustottelevaisuuskurssi täytyi
kuitenkin keskeyttää, koska Serena kiihtyi niin kovasti halliolosuhteissa. Onneksi
tarjolla oli myös yksityisohjausmahdollisuus, koska tässä vaiheessa pennun
ollessa reilun puolen vuoden ikäinen, alkoi väsymys, epäonnistumisen tunteet ja
pelko toden teolla hiipiä arkeen. Isokokoinen, holtiton pentu oli vajaan vuoden
iässä haastava kaveri. Vaatteet olivat palkeenkielillä, käsivarret mustelmilla
ja koko arki kotia, autoa ja omaa vaatetusta myöten varusteltu niin että koiran
kanssa arjessa pärjäsi. Vieraita meillä ei juurikaan käynyt eikä ainoa syy
todellakaan ollut korona. Serenan toisen elinvuoden aikana alkoi remmirähjääminen,
mikä edelleen hankaloitti arkea. Liikuimme vain hiljaisina aikoina tai autoilimme
ulkoilemaan rauhallisille metsäalueille ja koirametsä Rallatukseen. Kaikkien näiden
haasteiden vuoksi tutustuin yhä laajemmin myös Operantin palveluihin ja
kouluttajiin. Mietittiin monelta näkökulmalta Serenan käyttäytymistä ja
mahdollisten kipujen osuutta siihen. Serena
sai ravitsemusneuvontaa, jumppaohjeita ja hierontaa. Uskaltauduimme
harrastamaan metsälajeja, kanttarellikurssille ja noseryhmäänkin. Serenasta kuoriutui
pikkuhiljaa haasteista huolimatta ja varmasti myös juuri niiden vuoksi innokas ja
hurmaava etsintää sekä erilaisia tehtäviä rakastava taituri. Ja myös minä aloin
innostua harrastamisesta ja samanhenkisten ihmisten seurasta. Kaikki tämä oli
mahdollista ainoastaan siksi, että olosuhteet kursseilla ja harrastuksissa oli
järjestetty turvallisiksi. Koirakohtaamisia ym. liian haastavia tilanteita ei kursseilla
tapahtunut. Ilmapiiri oli innostava ja salliva, koiran ja ohjaajan erityisyyttä
ja yksilöllisiä tarpeita huomioitiin huolella ja yhdessä ponnisteltiin
eteenpäin.
Yhteinen aikani Seranan kanssa jäi kovin lyhyeksi, mutta oli sitäkin
arvokkaampi ja merkityksellisempi. Näiden kolmen yhteisen vuoden aikana Serena talutti
minut tutustumaan moniin hienoihin koiriin ja heidän omistajiinsa, koiraharrastajiin,
eläintenkouluttajiin ja eläinlääkäreihin. Serenan terveyshuolien myötä
tutustuin myös koirien hyvinvointiin, jalostukseen ja kasvatukseen sekä
rotuyhdistyksen ihmisiin ja vastuullisiin kasvattajiin. Opin arvostamaan ja
ajattelemaan eläinten hyvinvointia ja käyttäytymistä syvällisemmin kuin aiemmin
sekä arvioimaan kriittisesti sekä eläinten kanssa toimivien ammattilaisten että
omistajien ja kasvattajien näkemyksiä. Serena rohkaisi minut myös liittymään
yhteisöihin, joissa olen päässyt jakamaan ajatuksia ja rentoutumaan sekä
viettämään vapaa-aikaa samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten kanssa.
Heiltä olen saanut hurjasti tukea, neuvoja, lohtua ja ystävyyttä.
Eräs
harrastuksen kautta saamani ystävä lohdutti minua surun hetkellä, että Serena
varmasti lähettää itselleen seuraajan sitten kun on sen aika. Näin kävi,
matkani Kaukon kanssa on juuri alkanut.
Kirsi