Koiran hoitotoimien ei tarvitse olla kauhistus

Koirien käsittelyongelmissa on usein kyse koiran luottamuksesta hoitotilanteeseen, ei niinkään huoltotoimia tai käsittelijää vastaan hangoittelu. Jostakin syystä koiraa on alkanut jännittää hoitotilanteet, ja se reagoi yksilöllisesti itselleen tyypillisellä tavalla.

Jotkut koirat jähmettyvät aloilleen, eli vaipuvat niin sanottuun opittuun avuttomuuteen. Ne jäätyvät selviytymisen moodiin, koska kokevat etteivät enää pysty vaikuttamaan tilanteen kulkuun. Vaikka tällaisen koiran käsittely on helppoa, on se kuitenkin koiralle hyvin stressaava ja kuormittava kokemus. Toiset koirat taas pyrkivät pakenemaan ja väistelemään, ja kolmas ryhmä koiria yrittää pysäyttää tilanteen reagoimalla aggressiivisesti. Neljäs tapa on yrittää pistää homma leikiksi, ettei käsittelijä enää kohdistaisi pelottavaa painetta koiraan. On myös mahdollista, että eläin pyörtyy kovin paineistavassa tilanteessa.

Jokaiselle koiralle tulee vastaan toistuvasti tilanteita, että sen kehoa täytyy huoltaa, jonka vuoksi jokaisen koiran olisi tärkeä oppia käsittelytilanteisiin. Operantilla käsittelyasioita opetellaan paitsi peruskursseilla, myös kohdennetusti Käsittely mukavaksi -kursseilla ja Taidolla eläinlääkäriin -kursseilla. Myös Näyttelyt-kursseilla harjoitellaan käsittelytaitoja, sillä koiranäyttelyissä koiran tulee olla tottunut vieraan ihmisen käsittelyyn. Myös yksityisohjaukset ovat järkevä tapa paneutua jo syntyneiden haasteiden ratkomiseen.

Eräs tunnettu eläintenkouluttaja sanoi "Käsittelykoulutus on minun agilityni". Me panostamme valtavasti koirien harrastekouluttamiseen, miksemme opettelisi myös käsittelytilanteita samalla panostuksella ja ilolla? On yhtälailla vaivannäöllä aikaansaatua taitoa rakentaa käsittelyyn luottavaisesti suhtautuva koira, kuin harrastuksissa loistava koira.


Iina Valkeajärvi,
Eläintenkouluttaja AT
Eläinten ongelmakäytöksen hoito ja käytösneuvonta EAT
Työ- ja kilpailueläinten kouluttaminen EAT