Se on siis laji, jossa metsään vedetään naudan, peuran tai hirven verellä vana, jota koira tuodaan hieman myöhemmin jäljestämään.

No onhan se tuon lisäksi vielä paljon muutakin. Se on luonnossa liikkumista, ja parhaimmillaan saumatonta yhteistyötä koiran kanssa. Jos innostut kokeissa käymään, se on uusien ihmisten tapaamista. Mejässä on mielestäni eniten, kaikista minun tietämistäni lajeista, yhteisöllisyyttä. Kokeissa vallitsee lämmin tunnelma, ja uudet ihmiset otetaan sydämellisesti vastaan. Jäljet tehdään yleensä pareittain, jolloin yhdessä vietetty aika jälkiparin kanssa mahdollistaa jopa uuden ystävyyden syntymisen.

Ja aikaahan tämä laji vie. Kokeissa jäljet tehdään edellisenä päivänä pareittain, ja yksi pari tekee kaksi jälkeä. Jäljet suunnistetaan ensin, ja sitten veretetään. Tällä hetkellä koejälkien pituudet ovat kilometrin molemmin puolin, joten koko päivän saa aikaa varata jälkien tekoon. Serkun syntymäpäiväjuhliin on siis turha luvata saapumista iltapäivä kahdeksi jälkien teko päivänä. Eikä sen paremmin seuraavanakaan. Koe aamu alkaa varhain, ja päivän kesto on kyllä usein kellon ympäri.

Tämän lajin kuuluu olla mielestäni erittäin koiralähtöinen. Oli kyseessä sitten koe tai harjoitus, niin mehän emme haista missä se jälki menee, vaan koira. Joten liika puuttuminen edes harjoittelu vaiheessa, jossa se olisi mahdollista, on turhaa. Jos nenän edestä ponnahtaa hirvi tai muu metsän asukki, ei toki kannata perään sännätä. Mutta liinalla jarruttaminen, ja rauhallinen paikallaan odottaminen yleensä auttaa koiraa ymmärtämään, että kyseinen otus ei ole päivän teema. Ja sitten kun koira joko itsenäisesti tai hieman autettuna, palaa jäljen päälle, niin kehulla ja palkalla saadaan vahvistettua itse verijälkeä.
Saman houkutuksen hyvinkin reippaaseen syöksähdykseen saattaa aiheuttaa jo pelkästään riistaeläimen jälki. Itse aika monta kertaa rytinällä liinan päässä raahautuneena olen tämän kokenut... Tai sitten koira päättää “muuten vaan” tehdä erittäin määrätietoisen poistumisen jäljeltä, ajatuksena paljon paremmat apajat jossakin ihan muualla. Nämä itsenäiset poistumiset jäljeltä ovat tilanteita, joihin ei koiran ohjaaja saa kokeessa puuttua ollenkaan, vaan tuomari yleensä ilmoittaa, että nyt ollaan hieman hakoteillä koko hommasta.

Itse lajia aloittaessani, yritin kieltämällä saada pois moiset riistan hajujen perässä juoksentelut. Se ei ollut hyvä konsti, eikä todellakaan koiralähtöistä. Onneksi olen oivaltanut vuosien saatossa paljon paremman tavan ohjata koiraa tässä lajissa. Me emme voi koskaan olla täysin varmoja, että tuoksuuko sen tuoreen riistanjäljen seassa myös hieman verta. Sitä on ehkä tarttunut riistaeläimen jalkoihin sen ylittäessä jälkeä. Ja oma ajatukseni koiran ohjaamisesta ja kouluttamisesta ei perustu kieltoihin, vaan halutun asian vahvistamiseen.

Itselleni sattui tämä viimeisin koira olemaan hyvinkin riistaviettinen, jolloin jouduin ottamaan useammankin kikkakolmosen käyttöön. Kuljin harjoituksissa treenitaskut täynnä aivan yltiö maistuvia superherkkuja, ja kun koirani edes hieman käänsi päätään jäljen suuntaan oltuaan jossain sivussa tutkimassa ihan muita juttuja, aloitin iloisen palkkaamisen. Sitten odotin hetken, ja hyvin usein palkan suunta auttoi ymmärtämään mitä tässä harjoituksessa haetaan. Ja kun koira palasi jäljelle, palkkasin uudestaan runsain kehuin. Tein myös jälkiä, jossa oli lyhyin välimatkoin kannella suljettuja palkkarasioita. Tämäkin auttoi pysymään jäljellä, kun vahvistetiheys oli suuri. Tein myös hyvin tuoreita jälkiä, jolloin hajun voimakkuus vaikutti kiinnostavuuteen. En edes muista kaikkia tapoja, mitä olen kokeillut… Mutta niin vain alkoi jäljestäminen olemaan ihan parasta.

Kävit sitten kokeissa tai ihan vain treenaat oman ja koiran iloksi, niin kyllähän tämä on ihan huippu laji. Minusta on ihana seurata koiran uppoutumista jäljellä, se ei ole ihmisen ohjaamaa toimintaa, vaan koiran tekemää hajutyötä. Siinä koiralla tarjotaan todellakin lajityypillistä käyttäytymistä, ja annetaan sen pysyäkin sellaisena ilman turhaa ihmisen vaikuttamista!

Terveisin ison mejä-kärpäsen puraisema ja Operantin kouluttaja, Tiina Kajala