Tutustumiskäynti nuorelle tai käsittelyyn tottumattomalle koiralle.
HUOM. Jos et ole aiemmin toimittanut koiran esitietoja kehonhuoltoon tullessa, niin käy täyttämässä esitiedot varausvahvistussähköpostissa mukana tulevan linkin kautta.
EUR 40
Jatkohoito nuorelle tai käsittelyyn tottumattomalle koiralle.
EUR 40
Täytä ennakkoon esitietolomake. Linkki lomakkeelle löytyy vahvistussähköpostista. Soitamme sinulle varaamanasi ajankohtana, käydään lävitse esitietoja, tavoitteita ja toimintamalleja.
Sovitaan samalla henkilökohtainen 50min. tapaamisaika Operantin tiloihin, tai sen lähiympäristöön, jolloin tehdään mm. käytännön harjoituksia.
EUR 140
Pennulle ja käsittelyhaasteisille suunniteltu palvelu. Tutustutetaan koira tiloihin ja välineistöön, sekä käydään kouluttajan ohjaamana lävitse kotona tehtäviä käsittelyharjoituksia.
EUR 30
Käsittelyyn tottuneille kokonainen hoitoaika sisältäen liikkeiden arvioinnin ja tutustumisen.
HUOM. Jos et ole aiemmin toimittanut koiran esitietoja kehonhuoltoon tullessa, niin käy täyttämässä esitiedot varausvahvistussähköpostissa tulevan linkin kautta.
EUR 60
Suositellaan ensikertalaiselle, myös alle 12kk ikäisille, totuttelumielessä tai varautuneemmille koirayksilöille, jotka jännittävät uusia tiloja ja ihmisiä.
HUOM. Jos et ole aiemmin toimittanut koiran esitietoja kehonhuoltoon tullessa, niin käy täyttämässä esitiedot varausvahvistussähköpostissa mukana tulevan linkin kautta.
EUR 30
Yksityisohjaus Operantin tiloissa tai piha-alueella. Kirjoita varauksen lisätietoihin, minkä asian tai asioiden vuoksi olette tulossa.
Jos haasteita on useita, käy täyttämässä esitietolomake. Tällöin lisätieto kohtaan ei tarvitse käyntisyytä laittaa. Linkki lomakkeelle toimitetaan ajanvarauksen jälkeen vahvistus sähköpostilla.
EUR 80
Kirjoita varauksen lisätietoihin, millä tavoin haluat yhteyden: WhatsApp tai Telegram videopuhelu, Teams tai Zoom. Vai onko asia, jonka voisi ratkaista perinteisellä puhelulla ilman videoyhteyttä.
Jos haasteita on useita, käy täyttämässä esitietokysely. Saat sähköpostilla tarkempaa tietoa ajanvarauksen jälkeen.
EUR 60
Tassujen pesu, kuivaus ja karvojen siistiminen, sekä kynsien leikkaaminen. Varaa tarvittaessa lisäaika käsittelylle, jos jalkojen käsittely jännittää koiraa.
EUR 30
Käsittelyyn tottuneille kokonainen hoitoaika.
EUR 60
Yksityisohjaus Operantin tiloissa tai piha-alueella. Kirjoita varauksen lisätietoihin, minkä asian tai asioiden vuoksi olette tulossa.
Jos haasteita on useita, käy täyttämässä esitietolomake. Tällöin lisätieto kohtaan ei tarvitse käyntisyytä laittaa. Linkki lomakkeelle toimitetaan ajanvarauksen jälkeen vahvistus sähköpostilla.
EUR 45
Sisältää turkin pesun shampoolla ja hoitoaineella, sekä turkin kuivauksen. Turkin alas ajon pääset halutessasi varaamaan lisäpalveluista. Varaa lisäaikaa myös jos turkki on hyvin tiivis, koira on keskikokoista suurempi tai käsiteltävyydessä on haasteita.
EUR 90
Arveluttaako jokin koirasi kehossa ja kehon käytössä? Koiran kehon tsekkaus, jossa koiran kehonhuollon ammattilainen havainnoi koiran liikettä, kehon käyttöä ja mahdollisia toiminnallisia häiriöitä.
EUR 24
Hieronnan lisänä ja tukena on käytettävissä Handy Cure-laser (hoitavalaser.fi) sekä mobilisointia eli liikehoitoa. Valitse halutessasi laser hoito hieronnan lisäpalveluksi.
HUOM. Jos et ole aiemmin toimittanut koiran esitietoja kehonhuoltoon tullessa, niin käy täyttämässä esitiedot varausvahvistussähköpostissa mukana tulevan linkin kautta.
EUR 55
Kirjoita varauksen lisätietoihin, millä tavoin haluat yhteyden: WhatsApp tai Telegram videopuhelu, Teams tai Zoom. Vai onko asia, jonka voisi ratkaista perinteisellä puhelulla ilman videoyhteyttä.
Jos haasteita on useita, käy täyttämässä esitietokysely. Saat sähköpostilla tarkempaa tietoa ajanvarauksen jälkeen.
EUR 30
Turkin alasajo valmiiksi pestylle ja käsittelyyn tottuneelle koiralle. Varaa lisäpalveluista lisäaikaa keskikokoista suuremmalle koiralle, tai jos käsiteltävyydessä on haasteita. Ota ennen ajanvarausta yhteyttä, jos karva on kerinnyt takkuuntumaan.
EUR 60
Emmi-Pet hampaiden puhdistus suoritetaan ilman nukutusta tai rauhoitusta ja kestää n. 20-50min. Se ei korvaa eläinlääkärillä tehtävää hampaiden ja ikenien puhdistusta. Mikäli koira ennakkotiedoista poiketen ei anna hoitaa hampaitaan, veloitetaan palvelusta normaali hinta varauksen mukaan.
EUR 60
Koirakoille, jotka ovat jo käyneet yksityisohjauksessa.
EUR 30
Kynsien lyhentäminen tehdään koiran ehdoilla ilman pakotteita, kynsisaksilla tai hiomalla viilalla tms. Koiran omistajan on pääsääntöisesti hyvä olla kynsien leikkaamisessa mukana. Neuvon mielelläni kotiharjoituksia, joilla kynsien leikkaaminen jatkossa helpottuisi.
EUR 20
Pesutilan välineistöön kuuluu sähköllä nostettava pesuallas, tehofööni ja sähköllä toimiva trimmipöytä. Omat sakset, harjat ja pesuaineet mukaan. Palvelun valinnan jälkeen saat varattua tarvittaessa lisäaikaa.
EUR 40
Laseroinnissa käytetään Handy Cure -laseria
HUOM. Jos et ole aiemmin toimittanut koiran esitietoja kehonhuoltoon tullessa, niin käy täyttämässä esitiedot varausvahvistussähköpostissa mukana tulevan linkin kautta.
EUR 30
Pienempiin ruokintaa koskeviin kysymyksiin apuja, esim lihalaatujen tai lisäravinteiden valinta tai myös jos mietit auttaisiko ruokinnan muutos koiraasi. Ruokintaneuvonnan kontrolli. Palvelu toteutetaan puhelimitse.
EUR 30
Esitietojen pohjalta tehdään etänä (puhelimitse) henkilökohtainen suunnitelma ruokinnan muutoksista. Muista täyttää esitiedot viimeistään 1vrk ennen neuvontaa. Linkki kyselyyn toimitetaan sähköpostitse varausvahvistuksen mukana.
EUR 60