Jokaisen koiran turkki vaatii hoitotoimia
Operantilla on hoitohuone, jossa on mahdollista opetella eläintenkouluttajan tuella stressittömämpiin hoitotoimiin.
Ajanvaraus voi sisältää hoitotoimiin totuttelua, uusien käsittelytaitojen opettamista tai kotikoiran turkin- ja kynsienhuoltoa, juuri teidän tarpeenne mukaan.- Ensimmäisellä kerralla koiran omistajan tai hoitajan on oltava mukana. Seuraavista kerroista sovitaan yhdessä.
- Ajanvarausta tehdessä, mieti ensin minkä aikaa koira on suhteellisen rentona käsittelytilanteessa? Jos koira ei oman tuntemuksesi mukaan stressaannu käsittelystä; kuinka kauan yleensä haluamasi käsittely kestää ja kauanko itse olet käyttänyt hoitotoimenpiteen suorittamiseen? Jos jännittäminen alkaa jo esimerkiksi hoitovälineen näkemisestä, kannattaa ensin varata lyhyt aika.
- Ota matalalla kynnyksellä yhteyttä etukäteen, jolloin voimme yhdessä arvioida ensimmäisen ajan pituutta. Ajanvarauksen tehdessäsi saat vahvistusviestin mukana esitietolomakkeen, jossa kysytään tarkemmin, minkä palvelun haluatte ja tarkemmat tiedot koirasta ja sen käsiteltävyydestä. Eläintenhoidon ammattilainen ottaa tarvittaessa yhteyttä, jos esitietojen perusteella on hyvä pohtia tarvittavan ajan pituutta tai ajan jakamista useammalle päivälle.
Harjoittelijatyö, lempeä pesu turkille tai siihen
totuttamista
Harjoittelijan kanssa yhdessä turkin pesuun ja käsittelyyn
totuttamista. Palveluun kuuluu pohjavillapesu tai pesuun totuttaminen.
Käsittely tehdään koiran ehdoilla lempeästi toimenpiteeseen totutellen.
Tarjolla myös ilta-aikoja, mutta tällöin hallilla on muutakin toimintaa, joten
huomioithan koirasi herkkyyden häiriölle varausta tehdessäsi. Päiväaikaan halli
on rauhallisempi ja sopii näin häiriöherkälle koiralle paremmin.
HINNASTO
Turkinhoito- ja koulutuspalvelut ovat tuntiveloitteisia 60€/60min. käytetyn ajan mukaan. (esim. 90min/90€ tai 20min/20€)
Harjoittelijatyön hinnat 40€/60min ja 20€/30min.Palveluiden lisätiedusteluista ja ajanvarauksista vastaa eläintenkouluttajamme
Anne Nyrönen arkisin klo 9 - 16 p. 0400 921 211 tai sähköpostitse anne (a) operantti.fi
Harjoittelija Nana Greijer yhteystiedot p. 050 344 4769 nana (a) operantti.fi
Tee varaus