Web sivut

Kanttarellikoirapäivä La 15.7.2023 klo 10-14FI

Koira on mahtava kaveri sienestyksessä tarkan hajuaistinsa vuoksi. Haistelu ja etsiminen ovat koiralle luontaista toimintaa, ja niillä on paljon myönteisiä vaikutuksia koiran hyvinvointiin. Kanttarellipäivässä käydään hajutyökouluttajien Anne Mari Leppäniemen ja Iina Valkeajärven ohjauksessa läpi kanttarellin ilmaisua ja lähdemme opettamaan koiralle etsi

Omaehtoisen käsittelyn ohjaus, infoFI

Tervetuloa omaehtoisen käsittelyn ohjaukseen! Omaehtoisen käsittelyn ohjauksessa harjoitellaan koiraystävällisiä hoitotoimia. Se sopii loistavasti kaikille koirille, mutta erityisesti koirille, jotka pelkäävät ja vastustavat hoitotoimia. Opetamme koiralle taitoja, joilla se voi kommunikoida ihmiselle turvallisella tavalla, ilman murinaa ja näykkäisyä. Ohjauksessa kouluttaja havainnoi käsittely

Pentueskari, ÄänekoskiFI

Sosiaalistumiskauden aikana on tärkeää saada pennulle monipuolisesti hyviä kokemuksia, jotta kokemusten puute ei näyttäydy myöhemmin esimerkiksi pelkona ja myöhemmin siitä johtuvina ongelmakäytöksinä. Pentueskari onkin tarkoitettu juuri n. 2-4kk ikäisille pienille pennuille.Pentueskarissa omistaja oppii havaitsemaan pennun tunnetiloja, koiran kokemusmaailmaa ja sitä, miten voimme tukea ja auttaa pe

IlmoittautumisehdotFI

Koira ei saa olla sairas tai pahasti vammautunut osallistuessaan koulutuksiin. Rokotustodistus pyydetään tuomaan ensimmäiselle koulutuskerralle. Koirilla on oltava voimassa oleva kolmoisrokote (penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, parvovirus) sekä raivotautirokotus (rabies). Poikkeuksena alla 12vk ikäiset pennut. 12vk täyttäneillä täytyy rokotusohjelma olla aloitettu. Kennelyskä (parainfluenssa) r

FI

Hauskaa, leppoisaa ja kuitenkin tehokasta liikuntaa koiran kanssa! Dobossa käytetään välineenä tasapainotyynyjä, puolipalloja sekä erityisiä dobopalloja, joita on eri kokoisia eri kokoisille koirille. Liikkeitä on ohjaajalle, koiralle sekä yhdessä tehtäviä. Dobon tavoitteena on lihaskunnon, tasapainon, kehon hallinnan sekä liikkuvuuden parantaminen - niin koiralla kuin ohjaajalla. L

FI

Jäljestetään ihmisen kävelemää jälkeä metsämaastossa. Näille tunneille voi osallistua koirakot jotka ovat jo tehneet jäljestämistä ja koiralla on jo jonkinlainen motivaatio pysyä jäljellä sekä mahdollisesti ilmaisu esineille, jos esineiden ilmaisu on tavoitteena. Tunnille voi tulla tekemään myös jälkeä missä on esim. herkkurasia jäljen lopussa - esitä toiveesi ilmoittautessasi tunnille.
   

Asiakas infoFI

Jos et ole aiemmin toimittanut koiran esitietoja yksityisohjaukseen tullessa, niin käy täyttämässä esitiedot oheisen linkin kautta. Täytäthän esitiedot viimeistään 2pv ennen tapaamista, jotta ne ovat tarkasteltavissa jo ennen tapaamista. (ei tarvitse tutustumiskäynnillä)%booking_prerequisite_link Ota mukaan:Rokotustoditus, jos et ole sitä aiemmin Operantilla näyttänyt.Valjaat, solkipanta tai
   

YhteystiedotFI

Jyväskyläläinen Eläinpalvelu Operantti on yhdistelmä ammattikoulutuksen tuomaa eläinten hyvinvoinnin tuntemusta, käyttäytymisen muokkaamisen osaamista, positiivista lajiharrastamista ja viihtyisää yhdessäoloa. "Eläintenkouluttaja on eläimen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Eläintenkouluttaja perehtyy eläinten käyttäytymiseen, terveyteen ja hyvinvointiin sekä oppimisen lainalaisuuksiin
   

Usein kysyttyäFI

Voiko juoksuinen narttu osallistua?Kyllä voi, juoksupöksyt täytyy olla puettuna.Mitkä rokotukset koiralla täytyy olla?Kolmoisrokote (penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, parvovirus) sekä raivotautirokotus (rabies). Pentutunneille tulevilta, 12vk täyttäneiltä katsotaan myös että rokotusohjelma on aloitettu, vaikkei kaikkia tehosterokotuksia ole välttämättä vielä annettu. Alle 12vk ikäiset voivat my
   

MyymäläFI

Valikoimassa on mm.- Kattava valikoima makupaloja, joista osa myös täysravintoja - Nosework-tuotteita.  Kohdehajut: eukalyptus, laakerinlehti ja laventeli, sekä lisäksi erilaisia siirrettäviä hajupiiloja ja -purkkeja- Kaulapantoja, kuonopantoja ja valjaita- Nahka-, paracord- ja grippihihnoja, sekä BAT-liinoja ja grippiliinoja - Treeniliivejä ja treenitaskuja, sekä makupalapussukoita - Paljon eri
   

VarausehdotFI

Ryhmäkoulutuksien varausehdot:Koira ei saa olla sairas tai pahasti vammautunut osallistuessaan koulutuksiin. Rokotustodistus pyydetään tuomaan ensimmäiselle koulutuskerralle. Koirilla on oltava voimassa oleva kolmoisrokote (penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, parvovirus) sekä raivotautirokotus (rabies). Poikkeuksena alla 12vk ikäiset pennut. 12vk täyttäneillä täytyy rokotusohjelma olla aloitettu.

Carousel page redirectionFI

Joulukuussa tarjoamme paljon irtotunteja, joita on tarjolla ryhmissä sekä yksilöohjauksena. Kaikki irtotunnit löydät täältä.Tiloissamme tapahtuu pieniä muutostöitä, jotka toteutetaan koulutuksien ja palveluaikojen ulkopuolella:- Uudistamme Ralli tilan lattiamateriaalia.- Hierontatilaan kulkua sujuvoitetaan ja rakennetaan uusi väliseinä. Kotisivuillamme suoritetaan myös uudistamista, joka vaikuttaa

Kurssilaisten infoFI

Ota mukaan koiran rokotustodistus, jos et ole sitä aiemmin koirakoululla näyttänyt. Aikuisilla koirilla on oltava voimassa oleva kolmoisrokote (penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, parvovirus) sekä raivotautirokotus (rabies). Pentutunneille tulevilta, 12vk täyttäneiltä katsotaan myös rokotustodistukset, vaikkei kaikkia tehosterokotuksia ole alhaisen iän vuoksi vält

Kurssit joilla on vapaita paikkojaFI

Arkatassujen oma tuntito 18.4. klo 13.00 Arkatassujen oma tuntiYksittäinen treenikertaVain yksi paikka jäljellä!Arkatassujen oma tuntito 18.4. klo 13.00 Yksittäinen treenikertaVain yksi paikka jäljellä!to 25.4. klo 13.00 Arkatassujen oma tuntiYksittäinen treenikertaArkatassujen oma tuntito 25.4. klo 13.00 Yksittäinen treenikertato 2.5. klo 13.00 Arkatassujen oma tuntiYksittäinen treenikertaUus

Palveluiden varausehdotFI

Koira ei saa olla sairas tai pahasti vammautunut. Rokotustodistus pyydetään tuomaan ensimmäisellä tapaamisella. Koirilla on oltava voimassa oleva kolmoisrokote (penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, parvovirus) sekä raivotautirokotus (rabies). Poikkeuksena alla 12vk ikäiset pennut. 12vk täyttäneillä täytyy rokotusohjelma olla aloitettu. Kennelyskä (parainfluenssa) rokote on vapaaehtoinen.Koiran omi

TiimimmeFI

%%section%%title: Tiimimme%%%%index_start: 0%%%%index_end: 50%%Tarjoamme koirakoille arjen taitoja, hyvinvointia ja innostavia yhteisiä hetkiä harrastusten parissa. Ammattitaitoiset ja alalle pätevöityneet eläintenkouluttajamme ovat apunasi myös arjen haasteiden ratkomisessa, sekä hyötykoirien ja muiden eläinten kouluttamisessa. Koiraystävällisissä hoitotoimissa ja hierontapalveluissa koirasi on as

Yhteistyökurssi: Perustaitoja elämään ja harrastuksiinFI

Tämä on ainutlaatuinen yhteistyössä toteutettu kurssi, jonka koostamisessa ovat olleet mukana ammattikouluttajat ympäri Suomen. Kurssilla käydään läpi moderneja ja mielenkiintoisia tapoja kehittää oman koiran perustaitoja arjen elämässä ja harrastuksissa. Mukana on myös paljon vinkkejä koiran virikkeistämiseen ja hyvinvointiin!Kurssilla esitellyt harjoitteet luovat pohjaa lajiharjoittelun aloittami

ToimintaideologiaFI

Haluamme auttaa löytämään jokaisesta eläimestä sen parhaimman version. Sen persoonalliset hienoudet ja vahvuudet. Auttaa löytämään kommunikaation solmukohtia, ratkaisemaan arjen ja harrastusten ongelmia. Olla ulkopuolisina silminä ja peilata näkyväksi niitä pieniä asioita, joilla on suuri merkitys. Auttaa löytämään uusia rutiineja ja paremmin toimivia käytäntöjä. Mottomme on yhdessä oppi

YhteistyössäFI

           
   

Koulutustilan vuokrausFI

Koulutustilojamme on vuokrattavissa hintaan 23€/50min. TILOJEN ESITTELYT:Koulutustila Taito Pohja: kuramatto ilman joustoa, kooltaan n. 120neliötäVälineistö: dobo palloja laaja valikoima, sekä muita tasapaino- ja jumppavälinteitä. Koulutustila NuuskuPohja: kuramatto ilman joustoa, kooltaan n. 120neliötäVälineistö: tilassa on muutamia dobo palloja, sekä keiloja ja kartioita. YLEISET OHJEET HALLILLA
   

KehonhuoltoFI

Eläinpalvelu Operantin kautta saat koirallesi laadukkaat hieronta- ja lihashuoltopalvelut, sekä monipuolisia hyvinvointipalveluita. Panostamme erityisesti koiran rentoon ja miellyttävään kokemukseen hoitotilanteesta. Löydät lisätietoa koirahieronnasta klikkaamalla tästä: milloin koira hyötyisi hieronnasta? koirahieronnan tutustumiskäynti tai puolikas aikaTutustumiskäyntiä suositellaan totuttelu
   

TurkinhuoltoFI

Jokaisen koiran turkki vaatii hoitotoimiaOperantilla on hoitohuone, jossa on mahdollista opetella eläintenkouluttajan tuella stressittömämpiin hoitotoimiin.Ajanvaraus voi sisältää hoitotoimiin totuttelua, uusien käsittelytaitojen opettamista tai kotikoiran turkin- ja kynsien huoltoa, juuri teidän tarpeenne mukaan.Ensimmäisellä kerralla koiran omistajan tai hoitajan on oltava mukana. Seuraavista ker
   

YksityiskoulutusFI

Mihin tai kenelle yksityiskoulutus sopii?Yksityisohjauksessa perehdymme syvemmin juuri Sinun ja koirasi arkeen, oppimistarpeisiin ja tavoitteisiin. Kokonaisvaltainen tilanteen arviointi mahdollistaa yksilöllisten ratkaisujen suunnittelun, sekä oma koulutushetki opiskelurauhan ja kouluttajan jakamattoman huomion. Tapaamisessa suunnittelemme sopivat harjoitukset koulutuksen eteenpäin viemiseksi,