Alun perin Bassosta piti tulla metsäjäljelle kisakoira. Tavoitteena KVA arvo sekä SM kisat ja rotumestikset. Metsäjälki on itselleni lajina se, missä olen kisannut vuodesta 1996 ja on lähimpänä sydäntä.
Basson veljen loukkaannuttua treeneissä niin, että se jäi kokeista eläkkeelle, laitoin kaikki panokset ja toiveet Bassoon. Jo pennusta asti oli selvää, että käsissäni on hyvin erityyppinen koira, kuin mitä olin tottunut kouluttelemaan. Kotona ja normioloissa helppo ja mukava koira, mutta en vain osannut viedä koiraa eteenpäin niin, että olisimme BH kokeeseen päässeet.
Jälki ja esineruutu oli molemmille kivoja treenata, mutta tottelevaisuus… treeneissä koira turhautui nopeasti, alkoi äänteleminen ja ohjaajan rouhiminen hampailla. Kävimme monissa viikonlopun kestävissä tottelevaisuus seminaareissa, mutta koira ei koskaan siellä esittänyt sitä, mitä omalla kentällä. Tuntui, että kun olimme vieraassa ympäristössä ja vieraiden ihmisten ympäröimänä, koira pisteli parastaan.
Näistä toiveikkaista fiiliksistä kuitenkin palattiin kotikentillä samoihin huonoihin treeneihin, jotka eivät oikein johtaneet mihinkään. Ohjaajana tunsin itseni hyvin epäonnistuneeksi, kun en osannut yhtä saksanpaimenkoiraa kouluttaa edes sinne BH kokeeseen. Mietin usein pettyneenä, että kun olen kuitenkin edellisille kuudelle koiralle saanut jäljeltä tulokset ja pari käyttövalioksi asti, miten tämän koiran kanssa voi olla näin vaikeaa…
Basson ollessa 5-6 vuoden ikäinen, päätin lyödä ’hanskat tiskiin’ ja todeta, että tottis saa meidän osaltamme olla. En ohjaajana osaa, enkä kykene meidän suuntaamme muuttamaan niin, että pääsemme kokeisiin. Teemme sitä, mikä on molemmista kivaa eli maastolajit ja lenkkeily.
Tämä päätös omassa päässäni varmasti rentoutti meidän tekemistämme. Jäljellä Basso on aina ollut kiva, mutta motivaatiota olisin toivonut sinnekin lisää. Vaikean paikan tullessa sielläkin alkoi turhauma puskea esille ja koira käytteli ääntään ja puuhasi omiaan kesken jäljen.
Nosework alkoi kiinnostamaan treenileirillä, jossa tuttava teki treeniä omille koirilleen. Jotain asiasta jo tiesinkin, olin käynyt yhdellä hajuerottelukurssilla, mutta kuukkeloitsin noseworkista lisää ja tilasin treenejä varten välineitä. Teimme kotona jotain treenejä ja pian oltiin taas pattitilanteessa ohjaajan kädettömyyden takia, koira alkoi viskoa hajupurkkeja turhautuessaan pitkin pihamaata. Tulin tulokseen, että tälle kaverille kaikki pitää osata pilkkoa pienen pieniin palasiin eikä toistoja samasta asiasta saa olla liikaa.
Kuin tilauksesta, jostain tuli vastaan Ähtärin Operantin mainos alkavasta nosework kurssista.
Jonkin aikaa siinä puntaroitsin, että kehtaanko edes Basson kanssa lähteä kurssille, kun meillä tuntuu olevan vain ongelmia, mitä tahansa teemmekin. Lueskelin Operantin sivuilta heidän toiminnastaan ja kouluttajista. Mietin, että mitä hävittävää meillä on? Leuka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä. Jospa tuosta ohjaajakin saisi työkalupakkiinsa enemmän ymmärrystä koiraansa kohtaan ja kuinka pilkkoa osaset niin pieniin paloihin, että saamme turhautumisen sijaan onnistumisia.
Heti ensimmäisellä kurssikerralla vastaanotto oli lämmin ja ymmärtäväinen, kun kerroin meidän haasteistamme.
Anne Marilla oli itselläänkin ollut haastavia tapauksia ja näitä kokemuksia vaihdoimme tiuhaan tahtiin ja sain itselleni varmuutta, että tämä tie on katsottava, koska Basso tuntui tykkäävän noseworkista kovasti.
Alkuun saatiinkin merkit vanhasta käytöksestä eli turhautuma nosti päätään, esimerkiksi etsintä alueella olevat merkkikartiot olivat Basson mielestä aivan turhia ja niitä piti käydä siirtelemässä. Kotona nekin olivat saaneet välillä kyytiä. Kartiot poistettiin treeneistä hetkeksi ja haettiin itsevarmuutta etsintöihin. Kun saatiin etsintä ja palkkaus vahvaksi, poistui kaikenlaisten partikkeleiden paiskomisongelmakin Treenejä myös helpotettiin vaihtelevasti niin, että koiralla oli mahdollisuus onnistumiseen ja itsevarmuuden kasvattamiseen. Treenit ovat olleet myös koko ajan vaihtelevia, harjoittelu alueen profiili on joka kerta erilainen, vaikka teema olisi sama, kuin edellisellä kerralla.
Heti muutaman treenikerran jälkeen huomasin noseworkin tukevan meidän jäljestystä. Treenikaveritkin ihmettelivät, että mitä on tapahtunut? Koira jäljesti sekä metsässä että pellolla syvällä, keskittyneellä nenällä, esineiden ilmaisut muuttuivat korrektiksi, eikä vieraan tekemä jälki aiheuttanutkaan enää koirassa epävarmuutta. Vaikeissa paikoissa Basso ei ottanutkaan enää ’jalkoja alle’ ja lähtenyt etsimään jälkeä laajalla kaarella, vaan oikeasti etsi tarkemmin ja motivoituneesti. Uskomatonta, leijuin jälkitreenien jälkeen pilvissä, koska olimme vihdoin onnistuneet! Ehkä myös ohjaajan aito onnellisuus välittyi koiraan ja palkkaukseen. Oli ihanaa jakaa tämä onnistuminen Anne Marin kanssa, joka oli vähintäänkin yhtä onnellinen kuin ohjaaja.
Seuraava haaste olikin hajuetsinnöissä ohjaajalla, kun en osannut lukea koirasta merkkejä koska oli löydöllä. Videoiduissa treeneissä merkit olivat hyvinkin selvät, vaikka Basso on aika vähäeleinen, kun löytää kätkön. Hän on vähän jäykkä virkamiesmäinen jörrikkä, totinen torvensoittaja Olemme tehneet kotona paljon treenejä itseksemme ja vahvistaneet kursseilla opittuja taitoja. Ilmaisu treenejä on tehty paljon ruuan ja namipallojen piilottelun kanssa paikkoihin, joista koira ei suoraan pääse ottamaan itse palkkaansa.
Pikkuhiljaa ilmaisut treeneissä alkoivat olla selkeitä. En lähtenyt vaatimaan mitään tiettyä tapaa ilmaista, vaan meille riittää se, että pystyn itse selkeästi lukemaan, koska olemme löydöllä. Tämän koiran kanssa tämä oli varmasti oikea ratkaisu, nykyisin hän jähmettyy löydölle ja jää odottamaan sinne palkkausta. Pitkään se kesti, mutta mihinpä meillä olisi kiire.
Hieno tunne oli myös se, kun menin ensimmäistä kertaa hevostallille tekemään treenin. Basso oli käyny tallilla pihassa pari kertaa, mutta tallissa ei koskaan. Tallin hajumaailmaan kun sai tottua pienen hetken, etsinnät sujuivat todella motivoituneesti.
Olemme treenanneet nyt reilun vuoden aktiivisesti Anne Marin kanssa, edenneet ja on saatu monenmoista vinkkiä myös arkielämääkin koskien.
Kokeisiin? Ehkä, en tiedä. En laita itselleni sellaisia tavoitteita, koska se muuttaa omaa ajatustani siihen suuntaan ja rentous treeneistä häviää…ehkä? Vai olisinko ihmisenä oppinut tästä matkasta jotain? Toivottavasti!
Vaikka Basson kanssa emme koskaan mihinkään osallistuisi, tämä on ollut hyvä oppimatka ohjaajalle. Älä vertaa sen hetkistä koiraasi edellisiin, jokainen on yksilö, jokaisella on omat vahvuudet ja heikkoudet. Hyödynnä niitä vahvuuksia juuri sen yksilön kohdalla. Älä odota, että entiset koulutusmetodisi sopivat seuraavaan yksilöön. Ole valmis oppimaan uutta, vaikka saattaisit olla epäluuloinenkin. Yleensä tieto lisää tuskaa, mutta omassa tapauksessani se onkin helpottanut sitä!
Kaunis kiitos ja lämmin halaus Anne Marille <3 Osaat ottaa ihmiset ja eläimet sellaisena, kuin he ovat ja sopeuttaa treenit sen mukaan. Sun työkalupakissa on uskomattoman paljon työkaluja kaikenlaisiin tilanteisiin!
Kiitos myös samassa ryhmässä treenanneille, aina on ollut kivaa tulla treeneihin!