Se on siis laji, jossa metsään vedetään naudan, peuran tai
hirven verellä vana, jota koira tuodaan hieman myöhemmin jäljestämään.
No onhan se tuon lisäksi vielä paljon muutakin. Se on
luonnossa liikkumista, ja parhaimmillaan saumatonta yhteistyötä koiran kanssa.
Jos innostut kokeissa käymään, se on uusien ihmisten tapaamista. Mejässä on
mielestäni eniten, kaikista minun tietämistäni lajeista, yhteisöllisyyttä.
Kokeissa vallitsee lämmin tunnelma, ja uudet ihmiset otetaan sydämellisesti
vastaan. Jäljet tehdään yleensä pareittain, jolloin yhdessä vietetty aika
jälkiparin kanssa mahdollistaa jopa uuden ystävyyden syntymisen.
Ja aikaahan tämä laji vie. Kokeissa jäljet tehdään
edellisenä päivänä pareittain, ja yksi pari tekee kaksi jälkeä. Jäljet
suunnistetaan ensin, ja sitten veretetään. Tällä hetkellä koejälkien pituudet
ovat kilometrin molemmin puolin, joten koko päivän saa aikaa varata jälkien
tekoon. Serkun syntymäpäiväjuhliin on siis turha luvata saapumista iltapäivä
kahdeksi jälkien teko päivänä. Eikä sen paremmin seuraavanakaan. Koe aamu alkaa
varhain, ja päivän kesto on kyllä usein kellon ympäri.
Tämän lajin kuuluu olla mielestäni erittäin koiralähtöinen.
Oli kyseessä sitten koe tai harjoitus, niin mehän emme haista missä se jälki
menee, vaan koira. Joten liika puuttuminen edes harjoittelu vaiheessa, jossa se
olisi mahdollista, on turhaa. Jos nenän edestä ponnahtaa hirvi tai muu metsän
asukki, ei toki kannata perään sännätä. Mutta liinalla jarruttaminen, ja
rauhallinen paikallaan odottaminen yleensä auttaa koiraa ymmärtämään, että
kyseinen otus ei ole päivän teema. Ja sitten kun koira joko itsenäisesti tai
hieman autettuna, palaa jäljen päälle, niin kehulla ja palkalla saadaan
vahvistettua itse verijälkeä.
Saman houkutuksen hyvinkin reippaaseen syöksähdykseen
saattaa aiheuttaa jo pelkästään riistaeläimen jälki. Itse aika monta kertaa
rytinällä liinan päässä raahautuneena olen tämän kokenut... Tai sitten koira
päättää “muuten vaan” tehdä erittäin määrätietoisen poistumisen jäljeltä,
ajatuksena paljon paremmat apajat jossakin ihan muualla. Nämä itsenäiset
poistumiset jäljeltä ovat tilanteita, joihin ei koiran ohjaaja saa kokeessa
puuttua ollenkaan, vaan tuomari yleensä ilmoittaa, että nyt ollaan hieman
hakoteillä koko hommasta.
Itse lajia aloittaessani, yritin kieltämällä saada pois
moiset riistan hajujen perässä juoksentelut. Se ei ollut hyvä konsti, eikä
todellakaan koiralähtöistä. Onneksi olen oivaltanut vuosien saatossa paljon
paremman tavan ohjata koiraa tässä lajissa. Me emme voi koskaan olla täysin
varmoja, että tuoksuuko sen tuoreen riistanjäljen seassa myös hieman verta.
Sitä on ehkä tarttunut riistaeläimen jalkoihin sen ylittäessä jälkeä. Ja oma
ajatukseni koiran ohjaamisesta ja kouluttamisesta ei perustu kieltoihin, vaan
halutun asian vahvistamiseen.
Itselleni sattui tämä viimeisin koira olemaan hyvinkin
riistaviettinen, jolloin jouduin ottamaan useammankin kikkakolmosen käyttöön.
Kuljin harjoituksissa treenitaskut täynnä aivan yltiö maistuvia superherkkuja,
ja kun koirani edes hieman käänsi päätään jäljen suuntaan oltuaan jossain
sivussa tutkimassa ihan muita juttuja, aloitin iloisen palkkaamisen. Sitten
odotin hetken, ja hyvin usein palkan suunta auttoi ymmärtämään mitä tässä
harjoituksessa haetaan. Ja kun koira palasi jäljelle, palkkasin uudestaan runsain
kehuin. Tein myös jälkiä, jossa oli lyhyin välimatkoin kannella suljettuja palkkarasioita.
Tämäkin auttoi pysymään jäljellä, kun vahvistetiheys oli suuri. Tein myös hyvin
tuoreita jälkiä, jolloin hajun voimakkuus vaikutti kiinnostavuuteen. En edes
muista kaikkia tapoja, mitä olen kokeillut… Mutta niin vain alkoi jäljestäminen
olemaan ihan parasta.
Kävit sitten kokeissa tai ihan vain treenaat oman ja koiran
iloksi, niin kyllähän tämä on ihan huippu laji. Minusta on ihana seurata koiran
uppoutumista jäljellä, se ei ole ihmisen ohjaamaa toimintaa, vaan koiran
tekemää hajutyötä. Siinä koiralla tarjotaan todellakin lajityypillistä
käyttäytymistä, ja annetaan sen pysyäkin sellaisena ilman turhaa ihmisen
vaikuttamista!
Terveisin ison mejä-kärpäsen puraisema ja Operantin kouluttaja, Tiina Kajala