Epun haasteet alkoivat näkyä välittömästi hänen kotiuduttuaan. Aloitimme jo samalla viikolla Operantin pentuleikkikoulussa, jossa Eppu haukkui ja rimpuili koko tunnin ajan. Hävetti. Onneksi ihana kouluttaja Sanna korosti, että koiran haukkumista tunnilla ei tarvitse hävetä ollenkaan. Ajattelin, että ehkä seuraavalla viikolla menisi paremmin. Meno oli kuitenkin samanlaista viikon päästä, ja Sanna ohjasi meidät tekemään harjoituksia omassa tilassamme, sillä Epulla meni kuppi täysin nurin pentukavereiden läsnäolosta. Alkuun Eppu kuitenkin turhautui valtavasti siitä, että kaverit olivat seinän toisella puolella, mutta viikkojen kuluessa tuli myös onnistumisia. Päädyimme käymään pentuleikkikoulun kahteen kertaan, sillä ensimmäisen kurssin lopuessa Epun ikä ei vielä riittänyt pentukouluun emmekä halunneet pitkää taukoa pentuleikkikoulun ja pentukoulun väliin. Vitsailimme, että Eppu “jäi luokalleen” pentuleikkikoulussa.
Pentukoulun alkaessa Epun kierrokset olivat edelleen korkealla toisten koirien läsnäolosta. Ensimmäisellä kerralla Eppu sai “emotional support dogin”, kun kouluttaja-Annen ihana vesikoira Pedro tuli Epun kanssa sermin taakse. Alkuun Eppu riivasi Pedroa muun muassa hyppimällä vasten ja haukkumalla, mutta kun hän ei saanut Pedrosta minkäänlaista reaktiota irti, kierrokset laskivat pikkuhiljaa. Pari seuraavaa kertaa menivät kuitenkin taas niin, että Epulla “keitti yli”, joten Annen suosituksesta emme enää osallistuneet treeneihin muiden kanssa, sillä Eppu ei yksinkertaisesti oppinut mitään tunteiden kuohuessa. Teimme pentukoulun loppuun Annen kanssa tehtävillä harjoituksilla, joihin ei osallistunut muita koiria. Pyrimme muun muassa muuttamaan Epun tunnetilaa halliin siirtymisessä, sillä hänelle oli muodostunut todella suuret odotukset hallin suhteen: halli on kiva paikka ja siellä on aina ihania koirakavereita, minkä vuoksi hänen kierrokseksensa olivat korkealla jo ulkona ja halliin hän tuli suurin elkein kuin Euroopan omistaja. Suureksi yllätykseksemme jo heti ensimmäisellä kerralla Epun tunnetila tasaantui Annen teettämän harjoituksen avulla, ja toinenkin kerta meni mallikkaasti. Tämän jälkeen, helmikuussa, aloitimme Annen viikoittaisilla yksityistunneilla. Kävimme samoihin aikoihin myös Annan hihnakäytöskurssilla, mutta myös ulkona tehdyt harjoitukset olivat Epulle liikaa, vaikka toisiin koiriin oli välimatkaa.
Haasteita ei ollut pelkästään Operantilla käydessä, vaan myös kotona oli aikamoinen mayhem käynnissä: Eppu vaati tekemistä koko ajan. Oikeasti jatkuvasti: hän oli rauhassa ainoastaan nukkuessaan. Oli raskasta, että koko ajan piti olla ikään kuin askeleen edellä koiraa: usein alkaessani esimerkiksi syömään, olin valmistellut Epulle pari kolme aktivointijuttua, kuten märkäruoalla täytetyn Kongin, kartonkipakkauksen täynnä nameja ja “namipyyhkeen”, jotta saisin syödä rauhassa. Ulkona Epun huomio meni usein “silmillä hälyttämiseen”, eli hän seurasi katseellaan ympäristöä ja reagoi joka ikiseen asiaan, kuten pyöriin, kävelijöihin, toisiin koiriin, skuutteihin, autoihin ja juoksijoihin, haukkumalla, kieppumalla hihnassa ja kiljumalla. Tästä seurasi se, että Eppu ei aina kyennyt tekemään tarpeitaan, vaan sisälle tultaessa meni viidestä kymmeneen minuuttia kun hän pyysi päästä uudelleen ulos. Jatkuva ulkona ramppaaminen vei voimia. Olisimme tarvinneet Harry Potterista tutun Kelmien kartan, jotta olisin voinut seurata alueen muiden ulkoilijoiden liikkeitä ja vältellä heitä. Välillä minun oli myös ihan mahdotonta tehdä etätöitä tai opiskella kotona kun Eppu “riivasi” jatkuvasti, joten päädyin aamuisin lähtemään noin kilometrin päähän Kortepohjan ylioppilaskylään, jotta sain työskennellä ja opiskella rauhassa. Tästä kuitenkin tuli ristiriitainen olo: tiesin, että oltuaan yksin kotona Eppu olisi täynnä virtaa, jolloin riivaaminen jatkuisi. Yritin parhaani mukaan aktivoida Eppua muun muassa em. aktivointijutuilla ja pitkillä metsälenkeillä liinassa, mutta mikään ei tuntunut riittävän.
Emme olleet käyttäneet Eppua koirapuistossa, sillä ajattelimme sen kiihdyttävän häntä entisestään. Lisäksi minulla oli pelko siitä, että puistossa tapahtuisi jotain ikävää. Epulla ei oikein ollut koirakavereita lukuunottamatta naapurissa asuvaa nuorta sekarotuista narttua, jonka kanssa Eppu sai leikkiä hihnassa taloyhtiön pihalla. Eppu oli kyllä nähnyt muita koiria, mutta hän sai nopeasti nähdä vilauksen vastapuolen purukalustosta, sillä kukaan ei jaksanut haukkuvaa ja kieppuvaa häröpalloa. Alkuvuodesta Anne ehdotti, että olisi hyvä kokeilla Epun väsyttämistä kavereiden kanssa leikkimisellä niin, että koirat olisivat vapaana. Aloinkin etsiä Epulle samankokoisia kavereita tekemällä “etsintäkuulutuksen” ensin Facebookin shelttiryhmässä ja myöhemmin Jyväskylän koiramiitit -ryhmässä. Näistä ryhmistä Epulle löytyi useampi pentukaveri, joiden isäntien ja emäntien kanssa perustimme Whatsapp-ryhmän ja aloimme tavata säännöllisen epäsäännöllisesti leikkitreffien merkeissä. Näemme edelleen viikoittain eri kokoonpanoilla. Säännöllisestä koirakavereiden kanssa leikkimisestä on selkeästi ollut hyötyä, sillä Eppu on päässyt purkamaan patoutunutta energiaansa ihan eri tavalla kuin aiemmin. Tämän johdosta Eppu ei enää joka kerta reagoi niin voimakkaasti ulkona näkemiinsä ärsykkeisiin, jolloin vastaehdollistaminen on ollut mahdollista ja siinä on alkanut tulla tulosta lukuisten toistojen jälkeen. Lisäksi Eppu on luonnollisesti rauhallisempi myös kotona eikä “riivaa” yhtä paljon kuin pikkupentuna. Toki Epun kasvaminen ja kehittyminen on varmasti myös tehnyt tehtävänsä ja osaltaan rauhoittanut häntä. Myös Annen yksäreillä Eppu on ottanut huimia harppauksia ja hänen lempipuuhaansa näyttäisivät olevan esteiden hyppääminen ja nenähommat. Keskittymiskykyäkin löytyy, kun tehtävä on Epun mielestä riittävän mielenkiintoinen.
Meillä on edelleen samoja haasteita kuin Epun ollessa pienempi, mutta nyt niiden suhteen näyttäisi olevan valoa tunnelin päässä. Kaikista haasteista huolimatta Eppu on iloinen, seurallinen, rohkea ja hauska tyyppi. Moni onkin Epun ensimmäistä kertaa nähdessään ollut hämmästynyt hänen rohkeudestaan ja reippaudestaan. Eppu on myös kaikki tai ei mitään -tyyppi: joko hän tekee täysillä tai ei ollenkaan.
Kesän puuhana meillä on Anun pentunosekurssi. Syksyllä ehkä uskaltaudumme kokeilemaan kurssia, jolla on muitakin koiria. Kesän ajan Eppu saa kuitenkin “kypsyä” kaikessa rauhassa.
-Essi